Tiimi Ternääriset Tietokoneet voittivat Spring-ideakilpailussa – Turbiini mukana valmentamassa

Uutiset

05 kesäkuun, 2023

Otaniemen LuMa-lukiossa opiskelevat Aleksi, Tiitus, Rasmus, Aarni ja Kiril voittivat Spring-ideakilpailussa. Voiton nappasi kolme eri tiimiä – ja Otaniemen opiskelijoiden idea Ternääriset tietokoneet oli yksi voittaneista. Kilpailussa annettiin osallistujille 3000 ääntä.

Turbiini haastatteli tiimiä Ternääriset tietokoneet.

Mistä idea kilpailun hakemiseen lähti?

Osallistuimme Science 1 -kurssille, jossa valitsimme aiheeksi tietotekniikan. Rasmus oli tutkinut ternäärisia tietokoneita jo yläasteella, joten päätimme jatkaa teeman parissa. Opettaja piti työstämme, ja vinkkasi meille ideakilpailu Springistä.” tiimi kertoo.

Miten idea syntyi?

Yksi tiimin jäsenistä, Rasmus, opiskeli ennen lukiota Lauttasaaren yhteiskoulun Science -luokalla, jossa hän oli koulutehtävissään tutkinut kvanttitietokoneita. Kun kvanttitietokoneiden kanssa eteneminen ei onnistunut, hän mietti muita uudenlaisia tietotekniikan keinoja. Rasmus lähti koulukavereidensa kanssa työstämään ideaa ternäärisestä järjestelmästä.

Ternääri…mikä?

Binäärijärjestelmässä käytössä on kaksi virtatilaa. Tyypillisesti käytetyt symbolit ovat 0 ja 1, jotka tarkoittavat matalaa ja korkeaa vritaa.

Ternäärisessä tietokoneessa on taas kolmas tila. Kun järjestelmään lisätään nollan ja ykkösen lisäksi kolmas tila (2), siitä tulee kolmikantainen eli ternäärinen.

Kolmannen tilan – ternäärin – avulla tietokone voisi olla tehokkaampi ja energiaystävällisempi.

Toistokertoja, tutkimuksia ja muutama kilpailuvoitto

Rasmus osallistui muun muassa Tutki, kokeile ja kehitä -kilpailuun yläastetiiminsä kanssa ja he voittivat kilpailun juuri idealla liittyen ternäärisiin tietokoneisiin. He lähtivät työstämään ideaa, lukivat aiheesta tutkimuksia sekä kokeilivat uusia matemaattisia malleja.

Siispä myöhemmin lukiossa, Science valinnaisena Rasmus, Aarni, Tiitus, Kiril ja Aleksi päättivät hyödyntää ”vanhaa” ideaa.  Viisikko on osoittanut ohjelmoimalla, että ternäärinen tietokone olisi tehokkaampi, mutta haasteena tehtävässä on sen fyysinen toteutus.

Spring-ideakilpailu oli oppimiskokemus

Tiimi ei ladannut suuria odotuksia opettajan kehotuksesta lähetettyyn hakemukseen. Mukaan pääsy oli suuri, mieluinen, yllätys.

Meillä on pelkkää hyvää sanottavaa viikonlopusta. Saimme uutta näkemystä elämään ylipäätään. Parasta tapahtumassa oli ihmiset. Tapasimme kokeneita, ansioituneita ihmisiä. Tämä oli hyvä verkostoitumismahdollisuus.”

Tiimi kehui myös valmentajia. Turbiinin projektipäällikkö Hannes Jesar valmensi tiimiä.

Emme tienneet oikein mitään pitchaamisesta. Ilman valmentajan vinkkejä esityksemme olisi ollut liian tekninen. Nyt keskityimme tekemään hissipuheesta yleisölle ymmärrettävän.”

Kehitystyö jatkuu

Finaali jännitti kovasti. ”Kuulin finaalin voitosta isältäni, sillä katsominen jännitti liikaa” kommentoi yksi tiimin jäsenistä.

Nyt viisikkoa kutsuu opintomatkat Amsterdamiin ja Berliiniin. Tämän lisäksi kesätyön aikana tarkoitus on kehittää prototyyppiä. Jos asiat etenevät halutusti, he harkitsevat yhtiön perustamista.