Miten suojella omaa jaksamista, kun on monta rautaa tulessa?

Hyvinvointi, Yrittäjyys

19 huhtikuun, 2023

Opiskelijoiden mielenterveyspäivää vietetään jo seitsemättä kertaa. Nyyti Ry:n kampanjassa #kohtuuseiolekirosana keskitytään kohtuullisuuksiin ja kohtuuttomuuksiin niin rakenteellisesta kuin yksilön näkökulmasta.

Turbiinissa puhumme paljon yrittäjyydestä ja yrittäjyyshenkisyydestä. Urasuunnitelmissa tärkeää on myös huomioida oma jaksaminen. Siispä kysyimme ratkaisukeskeiseltä työnohjaajalta Helena Miettuselta neuvoja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen – erityisesti yrittäjänäkökulmasta.

Saimme Helenalta – myös yrittäjältä itseltään – neuvoja yrittäjyyden alkutaipaleelle, mutta kysyimme myös ” Kun opintojen aikana tekee kenties töitä ja potentiaalinen liikeideakin pyörii mielessä, miten pitää huolta omasta jaksamisesta?”

Miten rajata omaa jaksamista?

 

  • Suunnittelun tärkeyttä alleviivataan myös siksi, että mukaan voi suunnitella taukoja ja vapaata. Niin sanottuja ”tyhjän pään hetkiä” voi varata ihan samalla tavalla kalenteriin kuin työskentelyhetkiä. Vaikka tekisikin mielekkäitä projekteja, oman hyvinvoinnin kannalta pitää antaa myös tilaa juuri hyvinvointia tuoville asioille – joka päivä.
  • Elämän peruspilarit – liikkuminen, ulkoilu, omien tarpeiden mukainen sosialisointi – tukevat jaksamista isossa mittakaavassa. Konkreettisesti myös hengittämiseen keskittyminen laskee stressitasoja.
  • Ihmisiä ei järkytä asiat, vaan pikemminkin oma suhtautuminen niihin. Omalla suhtautumisella, ja sillä miten ajattelee jostakin asiasta, on merkitystä. Itse kuitenkin elää itsensä kanssa oman pään sisällä – ja siksi olisi tärkeää jakaa myös omia ajatuksia muille. Niin sanotusti puhdistaa omaa päätään puhumalla muiden ihmisten kanssa. Tällöin saattaa jopa huomata, ettei ole yksin näiden ajatusten kanssa.
  • Jos stressiä aiheuttaa esimerkiksi opiskelijaelämän toimeentuloon liittyvät asiat, voi pohtia, että mikä on se vähin välttämätön, jolla saisin rahaa. Stressaaminen ja murehtiminen eivät tuo euroja, vaan toiminta ja toiminnan suunnittelu.
  • Oman arvojen näköinen elämä kannattelee jaksamista – uskalla ja luota omiin ajatuksiin ja arvoihin.

 

Kolme ajatusta yrittäjyydestä:

 

  • Yritystoiminnan lähtökohta on se, että saat toteuttaa asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä, mutta myös se, että toiminta on kannattavaa. Liiketoimintasuunnitelmassa idea realisoituu – ja siksi siihen on hyvä käyttää hetki aikaa.
  • Pelkkä ajattelu kuormittaa myös mieltä. Vaikka mielessä pyörisi hyviä ideoita ja hankkeita, olisi mielelle tärkeää saada rajausta ajatustyöstä. Ota esimerkiksi aikaslotteja vaikkapa maanatai-iltapäivästä kolmesta viiteen, jolloin varaat idean suunnitteluaikaa.

 

  • Jos on kauhean hyviä ideoita, kannattaa hyödyntää ilmaista yritysneuvontaa tarjoavia tahoja, kuten Uusyrityskeskus. Helenan mukaan neuvot olivat korvaamattomia ja tuki helpottaa taakkaa, kun kaikkea ei tarvitse itse tietää. (Toimituksen huomio: Myös Turbiinista voi saada arvokkaita, mutta ilmasia neuvoja, jos on yritysidea mielessä.)

Mikäli kiinnostuit lisää teemasta, voit tutustua Yrittäjyyden Aalloilla -podcastiin. Yrittäjyyden aalloilla -podcastissa käsitellään yrittäjyyteen liittyviä myyttejä ja keskustellaan eri alojen edustajien kanssa näistä kestävyyteenkin liittyvistä aiheista. Katse tulevaisuuteen -hankkeen toteuttaman podcastin kipparina toimii Helena Miettunen.

Kuka?

Helena Miettunen, helena@intervuo.fi, Intervuo Oy

Helenan kattavasta ansioluettelosta löytyy muun muassa: FT, lastenpsykiatria, FM, puheterapeutti, KM, pääaineena kasvatuspsykologia, Sosiaali- ja terveysalan opettaja, Psykiatrisen hoidon erikoisammattitutkinto, lasten- ja nuorisopsykiatrinen hoitotyö sekä perhe- ja verkostotyö, Kokki, Ratkaisukeskeinen työnohjaaja ja coach sekä Lyhytterapeutti-opiskelija.